Tämä sivu on tulostettu Osuuskunta Ulrinkin sivustolta (www.ulrinki.fi)
Palvelut
Palvelut
Musiikkia ikimuistoisiin hetkiin
Järvelän pelimannisuvun ja Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston kasvatti Arto on kiertävä pelimanni, joka viihdyttää yleisöäsi joko soolona tai yhtyeensä kanssa. Arto toteuttaa vankalla ammattitaidolla myös kansansoittimien esittelyä.
» | Tunnelmoi Arton kanssa perinnesoittimien parissa |
Kankaankudontaa, huovutusta ja kursseja
Näillä näppäimillä artesaaniksi Kankaanpään opistosta valmistuva Merja on kiinnostunut erityisesti kankaankudonnasta ja huovuttamisesta. Merjan vahvuuksia ovat myös oheistoimintojen ja kurssien järjestäminen - hänet voit tilata esimerkiksi työpaikallesi virkistyspäivää ohjaamaan!
» | Innostu kädentaidoista Merjan opissa |
Villatöitä, värjäystä ja kierrätystuotteita
Eettisyydestä ja raakavillasta hurmaantunut Varpu toteuttaa perinteisin tekniikoin tehtyjä villatöitä. Materiaaleina käytetyt langat hän on usein värjännyt itse luonnon antimia hyödyntäen. Varpu tekee myös värikkäitä ja rentoja kierrätystuotteita.
» | Käy kodiksi Varpun tuotteisiin |
Piirrettyjä henkilökuvia
Porin Taidekoulussa opiskeleva Piia piirtää ja maalaa tilauksesta henkilökuvia tuoden jokaiseen potrettiin jotain uutta ja mielenkiintoista. Valitse oma tyylilajisi ja tilaa itsellesi tai ystävällesi persoonallinen piirros!
» | Anna Piian herättää muotokuvasi henkiin |
Vyöhyketerapian harjoitushoitoja, intialaista päähierontaa, meridiaanikäsittelyä ja korvien akupisteiden käsittelyä
Vyöyketerapiahoitajaksi opiskelevalla Tainalla on oma hoitohuone Ulvilan keskustassa. Tervetuloa rentoutumaan hoitoihin !
Tutustu sivuilta palveluvalikoimaan ja hinnastoon.
» | Lue lisää Tainan palveluvalikoimasta |
Mittatilaus- ja korjausompelua
Ompelupalvelu El-Sa korjausompelee vaatteesi sinulle sopivaksi ja toteuttaa ompeluprojekteja alusta loppuun tarpeisiisi perustuen.
Ompelupalvelun tilat löytyvät Ulvilasta Friitala-talosta.
Taideterapeuttisia menetelmiä ja koreografiointia
Johanna ohjaa Sinulle tai ryhmällesi taideterapeuttisin menetelmin sekä taikoo teatteriesitykseen koreografiat.